Muistelin tässä jokunen päivä sitten matkaa Dominikaaniseen tasavaltaan vuonna 2001. Silloinen työkaveri sai houkuteltua minut mukaan. Enkä kadu kyllä yhtään! Aivan mielettömän ihana paikka! Paikalliset ihmiset kruunasivat matkan. Kyllä sitä pitkän aikaa mietti, miten ihmiset eroaa toisistaan täällä kylmässä karussa pohjoisessa. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että se johtuu pitkälti siitä, että kun täällä meillä ei tapahdu mitään luonnon katastrofeja, ei ole köyhyyttä samoissa mittakaavoissa ym. niin ihmiset eivät tarvitse toisiaan niin paljon kuin tuolla muualla. Vaikka oikeastaan, kun seuraa mitä tahansa tilastoja, niin olisi jo aika tarvita! Katastrofit ja muut vastaavat saavat ihmiset hakemaan toisistaan turvaa ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen. Se yhdistää ihmisiä ja ihmiset tekevät toisistaan "lämpimämpiä" persoonina, eikä tule turhista valitettua. Mitenhän me reakoisimme, jos lähtisi katto pään päältä, jos ei nyt ihan joka vuosi, niin joka toinen. Siellä eletään hetkessä ja siellä on opittu, että se hetki on tärkeä hetki, koska hetken päästä se hetki saattaa olla jotain ihan muuta kuin tavallinen työpäivä!
Meillä oli hotellikin siellä aivan paikallisten tuntumassa. Emme siis eläneet pelkkää turistielämää uima-altailla ja rannoilla. Kävimme joka päivä syömässä eri ravintoloissa ja menimmepä kerran ravintola illan jälkeen mopopoikien kyydissä paikallisiin latotansseihin. Tätähän ei todellakaan suositella! Ja syystäkin. Dominikaanisissa oli ainakin tuohon aikaan liikennekuolleisuus ihan huipussa, enkä ihmettele yhtään. Ei siellä käytetty kypärää, eikä kukaan tuntunut välittävän liikennesäännöistä tuon taivaallista. Mutta mepä ajattelimme kuitenkin kokeilla tätäkin.Pojat olivat ystävällisiä, eikä ruikanneet rahaa, kuten olisi voinut luulla. Myös rikollisuudesta varoitettiin turistialuiden ulkopuolella, kuten kaikkialla muuallakin, mutta meidät toivotettiin tervetulleeksi iloisin mielin, emmekä ainakaan huomanneet, että mitään olisi kadonnut :)
Menimme myös kerran päivällä tutustumaan paikalliseen kylään. Oppaat olivat sitä mieltä ettei kannata missään nimessä lähteä sinne harhailemaan. Uteliaisuus vei voiton taas ja onneksi!
Kävelimme hotellilta pari kilometriä kylään. Saavuimme pienelle kujalle jossa oli pieniä rähnäisiä puisia mökkejä toinen toisissaan kiinni. "Kadut" olivat täynnä rojua ja jätteitä. Kanat, kissat ja kulkukoirat seikkailivat siellä seassa. Lapset leikkivät iloisesti ja ilmeet kirkastuivat kun näkivät meidät :) Joka paikassa oli kauhea tohina päällä. Jokainen teki jotakin. Katseet kääntyivät ja työt keskeytyivät kun he näkivät meidät. Kaikki tervehtivät iloisesti ja lapsia alkoi kerääntyä jalkoihin. Yhteen mökkiin menimme sisälle ja näky ei ollut silmiä hivelevä, vastaanotto sitäkin ihanampi. Halusivat tarjota meille juotavaa ja hämmästyin että heillä oli tarjota cocacolaa. Yritimme kohteliaasti kieltäytyä, mutta ei auttanut, kohta oli jo lasi kädessä :) kun näin että lasissa oli myös jäitä, en tiennyt mihin olisin salaa lasin kaatanut :D pakkohan se oli juoda :) onneksi ei tullut kuitenkaan mitään pöpöjä. Ja nämä paikalliset omistivat jääkaapin ja sängynkin. Joillakin oli myös televisio. Hiukan kauemmas jos olisi mennyt, kurjuus olisi vasta alkanut. Ehkäpä nämä saivat elantonsa osittain myös turismista, kun asuivat lähellä kohteita. Todellinen kurjuus siis jäi meiltä näkemättä. Mutta ihmisten iloisuus ja empaattisuus teki niin syvän vaikutuksen, että jo se pelkästään riitti! Ehdottomasti paras matkamuisto!
Siinä oli matkan kohokohdat tiivitettynä. Olihan paikassa muutakin upeaa! Jokainen joka on käynyt kaukomailla, tietää varmasti mitä tarkoitan :)
Kuvia laitan kun kerkiän.
 |
| paikallinen grillikioski |
 |
| latotansseissakin oli vessa |
 |
| ripaus paikallista mopokulttuuria |
